Säätiötä johtaa rakennusalan asiantuntijoista koostuva hallitus. Tässä artikkelisarjassa esittelemme kulloinkin yhden hallituksen jäsenen kaudelta 2025-2026.
Pitkän linjan betonirakentamisen vaikuttaja tuo Rakennustuotteiden Laatu Säätiön hallitustyöhön käytännön ymmärrystä, maltillista harkintaa ja vahvan uskon siihen, että rakentamisen laatua voidaan – ja täytyy – kehittää jatkuvasti.
Esa Konstin ura suomalaisessa betonirakentamisessa on poikkeuksellisen pitkä ja käytännönläheinen. Uransa aikana hän on seurannut läheltä niin betoniteollisuuden kehitystä, sääntelyn muutoksia kuin rakentamisen laatukeskustelun uusia painopisteitä. Tämän kaiken kokemuksensa hän tuo Rakennustuotteiden Laatu Säätiön hallitustyöhön – rauhallisella otteella ja realistisella näkemyksellä.
Vuonna 1979 Konsti aloitti työt Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:llä työskennellen teknisellä osastolla ja tuotannossa, ja edeten lopulta toimitusjohtajaksi asti. Kun nuorempi polvi otti yrityksestä vetovastuun, hän siirtyi taustalle hallituksen puheenjohtajaksi.
Konstin koulutustausta poikkeaa monista alan johtajista. Hän on koulutukseltaan rakennusmestari ja on täydentänyt osaamistaan myöhemmin liikkeenjohdon ja johtamisen opinnoilla. Lisäksi hän on suorittanut useita alan erikoiskoulutuksia, kuten aikanaan ministeriön myöntämän ensimmäisen luokan betonityönjohtajapätevyydet.
– Käytännön kautta tämä ala on opittu. Se auttaa ymmärtämään, mikä oikeasti toimii ja mikä ei, Konsti sanoo.
Pitkä toimitusjohtajakausi on muovannut Konstin käytännönläheiseksi ja ihmisiä kuuntelevaksi johtajaksi. Hänen mukaansa menestyvä yritystoiminta ja Säätiön kaltaisen organisaation toiminta perustuvat samalle periaatteelle: yhteistyölle ja luottamukselle. – Yritystoiminta on loppujen lopuksi ihmisten kanssa toimimista, ja sama pätee Säätiössä.
Säätiötyössä korostuvat rajat – ja niiden merkitys
Rakennustuotteiden Laatu Säätiön rooli on Konstin mukaan selkeä, mutta usein ulkopuolisille vaikeasti hahmotettava. Säätiö ei rahoita yksittäisten yritysten tuotekehitystä, vaan tukee hankkeita, jotka palvelevat laajemmin koko rakennusalaa.
– Säädekirja määrittelee aika tarkasti, mitä voidaan tehdä. Se rajaa toimintaa, mutta samalla tekee Säätiöstä riippumattoman ja luotettavan toimijan.
Juuri tämä riippumattomuus mahdollistaa tutkimusten, selvitysten ja ohjeistusten tukemisen, joiden tulokset ovat avoimesti kaikkien hyödynnettävissä. Yritykset tekevät omat kehityshankkeensa itse, mutta Säätiön rooli korostuu silloin, kun kyse on yhteisestä tiedosta ja koko alan edusta.
”Säätiön riippumattomuus mahdollistaa tutkimusten, selvitysten ja ohjeistusten tukemisen, joiden tulokset ovat avoimesti kaikkien hyödynnettävissä.”
Professorit ja tutkimus alan selkärankana
Konsti pitää teollisuus- ja lahjoitusprofessuurien tukemista yhtenä Säätiön merkittävimmistä vaikutuskeinoista. Malli, jossa Säätiö tukee uutta professuuria määräajan, tyypillisesti viisi vuotta, ja tavoitteena on toiminnan vakiintuminen, on hänen mukaansa toimiva, mutta vaativa.
– Ajatus on, että professuuri juurtuu yliopistoon tai löytää jatkorahoituksen teollisuudesta. Kaikki eivät siinä onnistu, mutta ilman alkuvaiheen tukea moni asia ei lähtisi liikkeelle lainkaan.
Konsti kertoo, että rakentamisen murros, erityisesti vähähiilisyyden ja uusien materiaaliratkaisujen myötä, lisää tutkimuksen tarvetta entisestään.
– Kun esimerkiksi sementtien koostumuksia muutetaan, vanhat tutkimustulokset eivät enää päde. Pitkäaikaiskestävyys, pakkasen ja suolan kestävyys – kaikki nämä on arvioitava uudelleen.
Pro Quality nostaa osaamisen näkyviin
Yksi Konstin mielestä erityisen onnistunut avaus on Pro Quality -palkinto, jolla nostetaan esiin rakennusalaan liittyviä ansiokkaita diplomitöitä ja väitöskirjoja. Hakemusten määrän kasvu kertoo palkinnon tunnettuuden lisääntymisestä, mutta tuo myös haasteita.
– Kun hyviä opinnäytetöitä on paljon, kaikkia ei voida palkita. Siksi professorien rooli esikarsinnassa on aivan keskeinen.
Konsti näkee suurta potentiaalia siinä, että palkittujen töiden tuloksia hyödynnettäisiin laajemmin myös käytännön rakentamisessa. Tieto on olemassa, mutta se pitäisi vain saada liikkeelle.
Laatu ei ole valmis – eikä koskaan tule olemaan
Rakentamisen laatu on teema, joka ei Konstin mukaan vanhene. Hyvän rakentamisen kriteerit kehittyvät jatkuvasti ja rakennustuotteiden on pysyttävä ajassa mukana.
– Laatu on ollut puheissa iät ja ajat, eikä siitä koskaan tule “valmista”. Aina tulee uusia vaatimuksia, uusia materiaaleja ja uusia näkökulmia, hän pohtii.
Vähähiilisyys on tästä ajankohtainen esimerkki. Betonista on tullut ilmastokeskustelussa helppo syntipukki, vaikka todellisuudessa kehitystyötä tehdään jatkuvasti.
– Seossementit, uudet valmistusmenetelmät ja tutkimus vievät asiaa eteenpäin, mutta se vaatii aikaa ja tietoa. Siinä Säätiöllä on tärkeä rooli.
”Laatu on ollut puheissa iät ja ajat, eikä siitä koskaan tule “valmista”. Aina tulee uusia vaatimuksia, uusia materiaaleja ja uusia näkökulmia.”
Konstin mielestä Säätiön toimintaperiaatteet luovat avustustyölle selkeän selkärangan, ja Säätiöllä on tärkeä rooli rakentamisalan kehittämisessä. Pienet kokeilut, kuten startup-yritysten tukeminen asiantuntija-avun kautta, ovat kiinnostavia, kunhan Säätiön periaatteet säilyvät.
– Säätiön vahvuus on siinä, että se katsoo kokonaisuutta. Ei yksittäistä yritystä tai trendiä, vaan pitkää kehitystä, Konsti painottaa.
Vaikka Konstilla on työuraa takana jo vuosikymmeniä, kiinnostus alaan ei ole kadonnut mihinkään.
– Niin kauan kuin jaksamista riittää ja koen olevani hyödyksi, mielelläni seuraan ja teen. Rakentaminen ei pysähdy, eikä laadun tarve katoa mihinkään.
Esa Konsti / Eläkkeellä, toiminut Rakennusbetoni- ja Elementti Oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana.
Säätiön hallituksessa Betoniteollisuus ry:n nimittämänä edustajana vuodesta 2020 lähtien.
